IGS:n tarina

Vuonna 2019 kolmella kaveruksella oli visio laadukkaammaasta myynnistä. Kantava ajatus oli mitata oikeita asioita eikä pelkästään myynnin aktiviteettien määrää.

 

Se kantoi – se kehitti – se mahdollisti uuden IGS:n.

IGS:n tarina

Vuonna 2019 kolmella kaveruksella oli visio laadukkaammaasta myynnistä. Kantava ajatus oli mitata oikeita asioita eikä pelkästään myynnin aktiviteettien määrää.
Se kantoi – Se kehitti –
Se mahdollisti uuden IGS:n

Yrityksemme perustettiin marraskuussa 2019, vain muutama kuukausi ennen koronakriisin alkua ja lähes koko maailman täydellistä sulkeutumista. Alusta asti visionamme on ollut tuottaa asiakkaidemme liiketoiminnalle kasvua, tehokuutta sekä järkevämpiä tapoja toimia. Vuodesta 2020 vuoteen 2022 yrityksemme päätuotteena toimi markkinoiden kenties laadukkain liidintuotanto, myyntitapaamisten sopiminen, nykyasiakkaiden hoito, myynnin täysi ulkoistaminen sekä myynnin konsultointi. Huomasimme kuitenkin vuonna 2022 että markkinatilanne on muuttumassa ja palvelumme ei auta asiakaitamme kohti liiketoimintakriittisiä tavoitteita sillä tasolla kuin haluaisimme. Siksi olemmekin rakentaneet ja kehittäneet liiketoimintaamme yhdessä asiakkaidemme kanssa ja uudistaneet toiminnan sen nykyiseen muotoon.

Tänään Intergalactic Solutions näyttäytyy asiakkaiden myynti – ja markkinointitiimin kokonaisvaltaisena kumppanina, jonka tarkoituksena on mahdollistaa asiakkaiden liiketoiminnan menestyminen. Pystymme auttamaan asiakkaitamme niin prospektoinnissa, outbound- ja inbound-myynnin kehittämisessä ja tekemisessä, kuin nykyasiakkaiden hallinnassa ja lisämyynnissä. Olemme kasvaneet vajaassa kolmessa vuodessa niin pienten kuin suurten yritysten strategiseksi kumppaniksi ja vaikka palveluitamme onkin uudistettu sekä kehitetty, niin visio on pysynyt samana:

 

Auttaa sinua menestymään paremmin.

 

Manu Krapi, Aleksi Rintala & Justus Lagerblom

Yhteistyössä

Mr. Suvelan logo

INTERGALACTIC SOLUTIONS @2022

Suomen ensimmäinen myynnin kiihdyttämö