Palvelut

Kaikki mitä tarvitset B2B-myynnin kiihdyttämiseen

Outbound

Myyjien ajasta jopa 41 prosenttia menee prospektointiin ja muuhun hallinnolliseen työhön. Kaikki tämä on pois oikeasta myyntityöstä.

Meidän avulla asian ei tarvitse olla näin.

Prospektointi

Myyjien aika on kultaakin arvokkaampaa ja silti myyntityössä lisääntyvät oheishässäkät ovat jatkuvasti lisääntyvä aikasyöppö B2B-yritysten myyjille. Myyjät käyttävät aikaansa mm. lukuisiin sisäisiin palavereihin, asiakkaiden onboarding prosessiin, muiden tiimien briefamiseen, sekä prospektointiin. Samaan aikaan noin 90 % kaikesta verkossa olevasta datasta on syntynyt vuoden 2013 jälkeen ja datan määrä kasvaa yhä kiihtyvällä tahdilla. Tämä tekee prospektoinnista myyjälle yhä haastavampaa ja aikaa kuluttavampaa. Enää ei riitä se että osaa hyödyntää yhtä työkalua (esim. Vainua) vaan laadukkaan prospektikannan keräämiseksi tarvitaan tietoa useista datalähteistä. Samalla prospektointi voi tuntua myyjästä turhauttavalta ja puuduttavalta.

 

Miksi hyödyntää IGS:n palveluita prospektoinnissa?

  • Auttaa säästämään myyjiesi aikaa ja siirtämään huomio liiketoiminnallesi kannattavampiin toimenpiteisiin
  • Käytössämme on useita markkinoiden parhaimpia työkaluja joiden dataa yhdistämällä ja rikastamalla luomme aina ajankohtaista dataa
  • Analysoimme nykyisen asiakaskantasi ja autamme sinua luomaan ihanneasiakasprofiilin, joka jää hyödynnettäväksi myös muihin organisaation toimintoihin
  • Selkeä, läpinäkyvä ja joustava kuukausittainen hinnoittelu
  • Varmistat että myyjiesi keskittyminen on strategiasi mukaisissa asiakasyrityksissä

 

 

Liidien tuotanto ja monikanavainen kontaktointi

Laadukkaasti rakennettu prospektikanta ja tarkasti mietitty ihanneasiakasprofiili on kriittisen tärkeää, jotta myyntitiimisi saa luotua riittävästi myyntimahdollisuuksia. IGS:llä on kyky jatkojalostaa prospektikanta myyntitiimille liideiksi tai halutessanne aina toteutuviksi myyntitapaamisiksi. Kontaktoimme potentiaalisen asiakkaasi siinä kanavassa jossa hän haluaa tulla kohdatuksi. Hyödynnämme sähköpostia, LinkedIn:iä, puhelinta, sekä yleisimpiä pikaviestipalveluita. Rakennamme jokaiselle kohderyhmälle oman ydinviestin ja lähestymiskulman yhdessä kanssasi. Lopputulemana myyntitiimisi saa valmiiksi rakennettuja myyntimahdollisuuksia.

 

Miksi hyödyntää IGS:n palveluita:

  • Autamme selkeyttämään ja rakentamaan kohderyhmillesi dedikoidun ydinviestin ja lähestymiskulman
  • Tehostamme myyntitiimisi toimintaa merkittävästi, kun myyjät voivat lähestyä suoraan lämmitettyä asiakasta
  • Emme ole buukkaustoimisto vaikka työn lopputulemana olisikin tapaaminen, lähestymme asiakastasi niissä kanavissa, joissa hän haluaa tulla kohdatuksi
  • Tavoitteenamme on ymmärtää liiketoimintaanne ja tuoda yrityksellesi sen tavoitteita tukevia asiakkaita
  • Istumme kanssasi samalla puolen pöytää, success fee -ajattelu varmistaa sen

Inbound

B2B-yritysten ostoprosessista 57 prosenttia on suoritettu ennen kuin potentiaalinen asiakkaasi ottaa sinuun yhteyttä.

Varmista, että kohtaat asiakkaasi oikealla hetkellä.

 

Yritysten asiakkaiden tarpeet ja käyttäytymistavat ovat muuttuneet vuosien aikana merkittävästi. Asiakkaat haluavat tulla kohdatuksi moninaisin eri keinoin ja kanavin. IGS:n Inbound-myynnin tehostaminen perustuu HubSpotin lanseeraamaan Flywheel-malliin, jolla pyritään pääsemään pois toimintojen siiloutumisesta yrityksissä ja muuttamaan toiminta jatkuvaksi “pyöräksi” joka ruokkii itse itseään.  

 

Attract 

Houkuttelemme kävijöitä palvelevalla sisällöllä ja poistamme mahdolliset esteet, jotka haittaavat potentiaalisen asiakkaasi tiedonhankintaa yrityksesi toiminnasta ja palveluista. Tavoitteena on, että yrityksesi ansaitsee potentiaalisten asiakkaiden huomion sen sijaan että pakottaisi itseään esille.  

Keskeisiä toimintoja ja työkaluja joita käytämme: 

  • Laadukkaiden sisältöjen tuottaminen ostopolun ja palvelupolun erilaisiin vaiheisiin 
  • Social Selling 
  • Kohdennettu ostettu näkyvyys asiakkaillesi relevanteissa kanavissa 
  • Hakukoneoptimointi 
  • Konversion kehittäminen  



Engage 

Engage-vaiheessa tehdään palveluidesi ostaminen potentiaaliselle asiakkaalle mahdollisimman helpoksi. Luodaan asiakkaalle mahdollisuus ostaa silloin, kun hän itse haluaa käyttäen niitä kanavia jotka ovat hänelle mieluisia. Tavoitteena on synnyttää kumppanuuksia, sen sijaan että keskityttäisiin klousaamaan caseja. 

 

Keskeisiä toimintoja ja työkaluja joita käytämme: 

  • Sähköpostien personointi 
  • Asiakasdatan segmentointi 
  • Liidien nurturointi 
  • Markkinoinnin automaatio 
  • Omnichannel kommunikointi  
  • Myynnin digitalisaatio ja automatisaatio 
  • Prospektien ja liidien pisteytys 
  • Pilottijaksot ja ilmaiset kokeilujaksot 



Delight 

Delight vaiheessa autat, tuet ja mahdollistat asiakkastasi saavuttamaan liiketoimintakriittiset tavoitteet. On tärkeää ymmärtää että yhtiösi asiakkaan menestys, tarkoittaa myös sinun liiketoimintasi menestymistä. 

 

Keskeisiä toimintoja: 

  • Kattava datapankki asiakkaastasi 
  • 24/7 palveleva Chatbot 
  • Proaktiivinen asiakaspalvelu 
  • Monikanavainen tavoitettavuus (puhelin, maili, tekstiviesti, sosiaalinen media) 
  • Automatisoitu onboarding 
  • Asiakaspalautteen säännöllinen keräys ja oppien vieminen käytäntöön 

Asiakashallinta

Nykyasiakkaille tehtävä lisämyynti on monelle organisaatiolle kenties se helpoin tapa hakea kasvua ja pyrkiä yhä kannattavampaan liiketoimintaan.

Avullamme varmistat, että jokainen asiakas kokee olonsa yhtä tärkeäksi.

 

Asiakasmäärien ollessa suuria on ymmärrettävää, että asiakasvastaavien aikaa käytetään suurempien ja liiketoimintakriittisten asiakkaiden kanssa enemmän kuin esimerkiksi PK-asiakkaiden kanssa.

 

Nykyasiakkaiden hoitoon kuuluvat meillä seuraavat palvelut:

  • Asiakastietojen päivitys ja ylläpito
  • Nykyasiakkaiden monikanavainen kontaktointi
  • Riskianalyysin koostaminen nykyasiakkaistasi, joka auttaa sinua ennustamaan mahdollista asiakaspoistumaa
  • Liidien ja suositusten kerääminen nykyasiakkailta
  • Lisämyynti nykyiseen asiakaskantaan

Eikö natsannut?

Mietityttääkö pitäisikö tehdä kylmäsoittoa vai kannattaisiko keskittyä prospektointiin ja nykyisiin asiakkaisiin? 

Varaa aika, niin jutellaan!

INTERGALACTIC SOLUTIONS @2022

Suomen ensimmäinen myynnin kiihdyttämö